Olin viime keskiviikkona kontrollikäynnillä äippäpoliklinikalla. Sillon oli tarkoitus varmistaa vielä vauvan tarjonta, että on pysynyt pääalaspäin ja sitten vauvan kokoarviota ja muuta perushöttöä. Aika oli 8:30 ja menin sinne jo hyvissä ajoin. Varmaan 8:45 pääsin käyrille makoilemaan. Jo piuhoja laittaessaan hoitaja alkoi puhelemaan kuinka mulla olis tänään käynnistys ja lääkäri päättänyt asentaa ballonkin mun kohdunsuulle ja selitti siitä sitten jotakin ja tuumasi vain lähtiessään huoneesta, että pian selviää enemmän kun pääset lääkärille. Hui että mulla ajatukset juoksi ihan tuhatta ja sataa. Sillain niin puskista noi jutut tuli ja mietin vaan et apua nyt se alkaa pian meillä on vauva! Käyrillä maatessa meinasin nukahtaa. Jotenkin kun kuulosteli pienen sydämen jumputusta se ääni vain oli tosi rauhoittava. Vauvan sykkeet pyöri siinä 110-130 välillä nousivat tuosta hieman mutta tosi rauhallinen pienen sydämen syke kyllä on!
No käyrillä makasin jonkun 20 minuuttia max max ja muutama supistuskin piirtyi tauluun, oli pari pienempää jotka tuntui vaan kohdun kiristymiseltä ja sitten yks kaks napakampaa jotka oikein vähän teki kipeää. Tullessaan hoitaja kommentoi hienoja supistuksia ja taas jatkoi ballonkikäynnistämisestä kertomisesta, millainen ballonki on ja mitä se tekee ja kuinka se asetetaan paikoilleen, ym. Tuumasi että minut oli jo elokuun alun käynnillä laitettu johonkin käynnistyslistalle ja olin tosiaan noista puheista ihan äimän käkenä! APUA nytkö mää alan synnyttää?!?!
Laitoin miehelle viestin, että pysyy kuulolla, etten tiedä joudunko jäämään jo vai pääsenkö ballongin kanssa kotiin vielä ja tulisin seuraavana aamuna takaisin jne. Hoitaja selitti et joskus käy niinkin.Käyriltä noustessa hoitaja kirjas pissatestin tuloksen ylös korttiini ja laittoi sillä välin verenpainemittarin käteeni. Verenpaineet huiteli mulle todella korkeis lukemissa varmaan jonkin sortin jännitystä ilmassa :P Sitten käskettiin mennä odottaan lääkäriä aulaan.
Sain hermoromahduksen melkein kun huomasin et kakkoshuoneen lääkäri olisi sama arabimies jolla olin elokuun alussa ja hänen kanssaan ei mikään sujunut viimeksikään. Ja niinkuin elokuun alun käynnilläkin, oli ajat hänelle myöhässä vähintäänkin tunnilla.
Viimein pääsin lääkärille ja hän alkoi heti ultraamaan. Painoarvioksi sai vauvalle 3,6kg (viikkoja 39+6) ja muutenkin kaikki olivat mallillaan. Sitten hän kokeili kohdunsuun tilanteen todeten että aivan epäkypsä tilanne. No sitten hän oli sillain et olikos muuta olikos tämä tässä tyylillä jolloin vaan kerroin mitä hoitaja oli aiemmin sanonut että synnytystäkö nyt käynnisteltäisiin jne. Noo tämä lääkäri sanoi ettei missään nimessä eikä ballonkia voisi edes asentaa blaablaablaa ja ehdotti että tulisin huomenna torstaina uudestaan arvioitavaksi kun laskettu aika olisi. Sanoin etten ajele kahden tunnin matkoja edes takaisin turhan päiten ettei yksi päivä sinne tänne muuta mitään ja etten suostu. No hän sanoi et juuri sille keskiviikolle olisi niin hirveä ruuhka eikä ole tilaa. No juuri aiemmin hoitaja oli kertonut mulle kuinka hyvin tilaa, ei ruuhkaa ollenkaan tällä hetkellä kuinka hyvä päivä synnyttää!
Mä olin ihan päästäni pyörällä ja ihmettelin lääkärille kuinka tää hoitaja saattoi sellasia mennä puhumaan mulle? Lääkäri päätti soittaa synnytyslääkärille synnärin puolelle ja synnärilääkäri yhdessä tuumin tämän mun lääkärin kanssa päättivät et synnytys voitaisiin käynnistää mutta että paras vaihtoehto olisi cytotec tabletit. Puhelun loputtua katsoimme hyvän ajan ja päivän mikä sopisi mulle ja perjantaina oli oikein hyvin tilaa ja kaikenpuolin sopiva päivä. Lääkäri kirjoitti nimeni listaan ja sanoi että tervetuloa perjantaina synnyttämään, selitti käynnistyksestä ja kaikesta mahdollisesta ja käski vielä mennä kätilön juttusille siitä, että hän kertoisi vielä ohjeistuksen perjantaille.Selitti vain että jäisin sitten suoraan sinne etten kotiin palaisi enää vauvan kanssa ym.
Kätilö selitti että aamulla yhdeksältä suoraan synnytysvastaanottooon ja ilmoittautua, että kyllä he siellä tietävät että oot tulossa ja sitten meet käyrille puoleksi tunniksi taikka tunniksi jonka jälkeen homma alkaa. Saat ensimmäisen tabletin suun kautta, varmaan toisenkin jne. jolla lähdetään kypsyttelemään alakerran tilannetta ja kaikkee mitä sitten tapahtuu ja kuinka aina seurattaisiin tilannetta ja että kaikki tavarat pakkaat mukaan, sairaalakassin ja tekemistä ja mies voi olla kyllä töissä perjantaina kun kerran pääsee niin aikaisin, tulee sitten töiden jälkeen sun seuraksi ja noin pois päin.
Voi elämä mä olin niin peloissani ja hyvällä tavalla jännityksissäni sen loppupäivän, kiersin viidet kirppikset ainakin, anttilan, shoppailin ja kävin syömässä ja näin kahta eri kaveria ja oikeen vietin viimeistä laatupäivää itseni kanssa. Sitten soittelin anopille ja kyselin voisiko olla töistä perjantaina ja olla viikonlopun Huiman kanssa ja hän sitten päätyi tulemaan jo torstaina meille yöksi ja perjantaina sitten veivät pojan kanssa mut synnärille, niin miehelle jäi sitten meidän auto eikä tarvinnu jättää kahta autoa seisomaan synnärin pihalle.
Niin torstaina valmistauduttiin, käytiin kaupassa ostamassa eväitä ja tekemistä vielä (aikuisten värityskirja ja tussit mulle) katsottiin et kaikki on varmasti pakattuna ja laitettiin mulle reppuun vielä evästä ja loput miehen kassiin jonka toisi sitten kun tulisi paikanpäälle töidensä jälkeen. Jutskattiin kaikkee ja perjantaiaamuna kotoa lähtiessä oli vaan niin hyvä mieli. Tulisin vauvan kanssa seuraavan kerran tänne. Hui :)
Synnärille menneessä ensin piti jättää pissanäyte, sitten mennä käyrille. Jo laittaessaan lätkiä paikoilleen kätilö puhui kuinka lääkäri arvioisi tilanteen ja lähettääkö kotiin ja olin ihan järkyttynyt. Juuri mut on tuotu tänne ja luvattu et lähden kotiin vasta vauvan kanssa ja mitä ihmettä?!?!?!?! Mulle piti olla varattuna varma käynnistysaika ja nyt kuulen että lääkäri voikin lähettää kotiin?!! Aloin itkemään ja sanoin kätilölle kuinka hänen puheensa sai mun kaikki tsempit ja valmistautumiset häviämään kuinka paljon alkoi pelotttaa, hän lisäsi tulta liekkeihin kuinka käynnistys olisi ihan susi ja varmasti joudun leikkaukseen kuitenkin ja siinä kohtaa mä olin niin vihainen ja vain itkin. Hän yritti lohduttella että lääkäri vielä katsoo tilanteen ja päättää sitten, mutta sanoin että ei ole kahdessa päivässä mitään erikoista tapahtunut että täysin turhaa on koko touhu ja olin niin maani myynyt ja teki mieli kuristaa se kätilö siihen paikkaan. Noin puolituntia siinä meni kello oli jotain varttiavaille kymmenen kun lopetettiin ja sitten katsottiin vielä verenpaine. Edelleen koholla, en ihmettele. No yhdeltätoista tai sen jälkeen, ehkä puoli 12 lähemmin, pääsin vasta lääkärille. Vastassa oli nuori erikoistuva tms naislääkäri, hiljasen hissukan oloinen ja mua alko melki heti itkettää ja selitin sen kätilön puheista. Hän voivotteli että näin asia nyt vaan on, kun ei ole mitään hätää sulla eikä vauvalla mutta katsotaan nyt ultralla kuitenkin lapsiveden määrä ym. Ultrasi nopeasti että vettä on ja virtaukset hyvät ja sitten kokeili kohdunsuun tilanteen. Pehmenneet paikat, ulkosuu auki mutta sisäsuu suljettu. Hän pahoitteli siinä ja mä vaan vollotin, että tajuatko yhtään että meidän lapsella on nyt hoitaja jota ei oo todellakaan helppo järjestää, kun olemma täysin tukiverkottomia kotipuolelssa, kaikki on järjestetty ja mulle on luvattu tämä homma ja nyt mut on vain peloteltu täälä ja pompoteltu keskiviikosta asti ilman että itse oon mitään käynnistyspuheita alottanut taikka anellut vaan se on täältä sairaalan puolesta aloitettu koko homma ja nyt oon odottanut tänne lääkärille pääsyä melkein kaks tuntia ihan turhaan, mut on tuotu tänne ja nyt poika ja anoppi on yli 100 kilometrin päässä, mies on töissä, minne helvettiin sä luulet mun pääsevän täältä?!?! Hän vaan voivotteli taas siinä ja ehdotti että yliaikaiskontrolli varattaisiin 6.9. mä sanoin että mä synnytän mielummin tien päälle taikka kotiin kun tuun tänne paskaläjään enää ikinä. Lääkäri kehotti menemään aulaan odottaan että saisin sen ajan paperille mutta mä lähdin sieltä ja päätin et kävelen kotiin asti että varmana synnytys alkaisi haha.
Kävelin hirveessä helteessä painava sairaalakassi selässä yli 10 kilometriä ihan raivona. Välillä oli pakko poiketa jossaki liikkeissä pissalla kun kävely alkoi pissattaa. Sitten tuli stoppi, ei jaksanut enää. Menin syömään ja ostin matkan varrelta kojulta mansikoita ja istuin niitä puiston penkille mutustamaan jälkkäriksi. Jalkoihin tuli rakot. Mies haki 16 maissa ja kotona oltiin vasta 17. Mies ehdotti menisimmekö hänem vanhemmilleen ja raivosin etten todellakaan halua nähdä ketään, haluan kotiin ja hautaudun peiton alle.Koko päivän sateli sukulaisilta ja ystäviltä viestejä kuinka menee? joko? ym... ja soittelin heille ja itkin ja raivosin ja kerroin kuinka ooon pettynyt ja pompoteltu ja kuinka vaihdan synnytyssairaalaa ym.
Päätettiin jättää poitsu yöksi mummulle ja viettää mukava ilta miehen kanssa kahdestaan. No ihan hyvin se meni alkuun mutta lopulta menimme nukkumaan riidoissa kun avauduin vähän miehelle ja purin häneen pettymystäni. Illalla mietin ittekseni että paskat. Ei oo kiva märehtiä. Nyt kun laskettu aika kuitenkin jo ylitetty (tänään 40+2) niin joka tapauksessa tämä raskaus kestäisi enää joistain päivistä enintän kahteen viikkoon. Kyllä sen jaksaa kun ei mulla ole tähänkään asti ollut sellaista oloa että pitäisi päästä masusta eroon. Nyt vaan nokka pystyyn, ja takasin se jo kerätty tsemppi päälle. Aion synnyttää ja pystyn ja selviin siitä! Positiivisesti eteenpäin.
Noh yön sain hyvin nukuttua, heräsin kymmeneltä ja aamu on ollut tosi mukava miehen kanssa. Ei enää jaksettu riidellä, ollaan vielä mun viimesiä ostoksia ihmetelty ja laitettu paikkoja vielä lisää valmiiksi. Päätimme mennä kaupungille syömäänkin tänään. Nyt juuri mulla on todella masentunut fiilis, ja vaikea kirjoittaa eiliestä tsemppipuuskasta kun nyt tuntuu taas tosi pahalta. Jätin takkini sinne sairaalalle ja ajattelin maanantaina soittaa sinne takista ja antaa palautetta sinne sairaalalle tuollasesta ihme pompottelusta.
Se että synnytyspelkoisen potilaan kanssa ensin tehdään töitä että synnytyspelko alkaa kääntymään hyväksi itsevarmuudeksi et hän tulee selviytymään, tehdään tarkat suunnitelmat miten ja kuinka edetään ja luvataan et tehdään kaikkemme että tällä kertaa onnistuttaisiin ja sitten tällänen kokemus, kun sun keho lytätään ja kaikki suunnitelmat ja synnytyspelot lakaistaan maton alle, millään ei ole mitään väliä, sä et ole mitään, niin vähän kurjalta tuntuu. Kaikki se olemassa ollut varmuus ja valmistautuminen täytyy aloittaa alusta. Jotenkin tuntuu ettei tuonne sairaalaan enää tahdo, sieltä on jäänyt nyt jo niiiiiin monta kertaa niin paha mieli ja epävarmuus että kuinka mä voin synnyttää jos en voi luottaa sielä kehenkään? ÄÄÄÄÄÄÄÄH mikä avautuminen.
Enkä edes tiedä helpottaako tämä!
Noh tänään joka tapauksessa 40+2 ja olo on hyvä eikä merkkejä lähestyvästä synnytyksestä. Näillä mennään..
