37+0 (tänään 37+1)

Nyt mennään jo siis hyvää vauhtia 38:atta raskausviikkoa eteenpäin. Hurjan upeaa ja hienoa!! Masusta tuntuu näkyvän muillekkin että vauvan käännyttyä on se laskeutuneempi kun mun mielestä ainakin verrattuna vanhaan masukuvaan oli paljon pystympi vatsa ja nyt oikeen vähän alkanut "roikkua". Olen koittanut nyt kyykkiä mustikkametsässä, tehdä sirkusliikkeitä iltaisin jumppapallon päällä, lenkkeillä paljon ja käyttänyt kaikki maailman rappuset ja vältellyt hissejä viimeiseen asti. Jospa se vauva saataisiin pysymään päälaspäin loppuun saakka!

Vertailun vuoksi 36+0 kuva tähän , hieman on viikossa tapahtunut muutosta ?? :D

Yhtään ei ole vielä tukala olo tai sellainen fiilis, että loppuisipa tämä raskaus jo! Olenkin miettinyt ja kysellyt mammakeskustelussa vinkkejä kuinka vielä tämän noin viimeisen kuukauden vielä saisin kaikin keinoin nautittua olostani. Luultavasti tämä jää kuitenkin viimeiseksi raskaudekseni ja tahtoisin ottaa masusta ilon irti niin kauan kuin tätä kestää! Supistellut on vähän selässä asti mutta ei kummempaa. Jotain repäisykivun tyyppistä (alkuraskaudesta tuttua) myös ollut, jotain ihan pientä kuitenkin. Voin kertoa, ettei tässä ole oikein minkäänlaisia merkkejä ollut synnytyksen lähestymisestä. Itse olen veikannut vauvan syntyväksi muutenkin vasta 5.-6.9. eli syyskuun puolella, en odottele yhtään vielä elokuun puolella vauvaa, menihän Huimakin niin kiitettävästi yli ja jos oltaisiin jätetty käynnisteleminen varmasti olisi viihtynyt yksiössään paljon paljon pidempään. Laskeskelin että pariviikkoa yli lasketunkin sijoittuu noin 9.-10.9. paikkeille niin voihan tämä tytsy hyvin viihtyä ihan sinne astikkin en ihmettele yhtään. Itse olen äitini masussa viihtynyt "tappiin asti" yli 14 päivää yli jonka jälkeen olen käynnistyksellä syntynyt , että! :D

Jotenkin Huiimaa odottaessa pelotti sen suuret koko arviot ja kaikki muutenkin oli uutta ja ihmeellistä. Olin loppuajasta jo niin loppu odtukseen ja menin sairaalaankin suunnilleen anelemaan että käynnistäisivät. Sittenhän kaikki menikin mönkään. Nyt olen päättänyt että kun vauvasta povataan ihan "tavallisen kokoista" ja tyttöä ja muutenkin, otan ilon irti joka hetkestä enkä ala kärsimättömäksi kun ei ole mitään syytä sille. Mulla on kaikki hyvin, vauvalla erinomaisesti, miksi siis hermoiltaisi vielä yhtään. Nyt on vieläkin kuitenkin niin vähän viikkoja ettei tässä ole kiire minnekkään. Vauva saa kasvaa ja lähteä syntymään kun hänestä siltä tuntuu. Kaikki on nyt niin paljon helpompaa. Olo on rentoutunut ja luottavainen. Ei pelota eikä jännitä eikä raivostuta tai itketä. Nyt on hyvä. Hyvä näin. Vauva on pääalaspäin ja mulle on annettu mahdollisuus synnyttää ihan normaalisti. Mikään ei tunnu paremmalta kuin tämä. Ja kun Huimakin meni niin paljon yli nyt on helpompi vaan olla rentona eikä pienessä mielessäkään että tämä tytteli päättäisi yhtään aiemmin syntyä kun Huimakaan. Sitten ei käy aika pitkäksi. Nyt vielä siis nautitaan joka hetkestä kun tätä on jäljellä, kun on näin hyvä olo ja kaikki muutenkin niin hyvin. Mä toivon että synnytys käynnistyy spontaanisti ja saisin normaalin alatiesynnytyksen ja vauvan rinnalle heti maailmaan päästessään. Toivon niin että kaikki menisi niin hyvin ja niin luonnollisesti :)