Neuvolakäynti numero kolme (ja armoton avautuminen)

Oli vuoro lääkärineuvolan. Pojan kanssa sujui hyvin, istutin penkille rusinapurkin kanssa, hyvin viihtyi paikallaan vaikka minun piti maata sillä pedillä haarat auki kun lääkäri teki alatutkimuksen. Kaikki ok. Kerroin supisteluista ja muista mutta kohdunsuulla kaikki oli todella hyvin, niinkun pitää, ei mitään pehmentymistä tai muutakaan muutosta. Verenpaineet oli taas erinomaiset, painon nousu kuulemma normaalia. Mutta.... Pissatestistä narahdin taas, leukkarit parilla plussalla ainakin. Sitten sain jo epätoivon kohtauksen. Kun söin antibioottikuurin, canesten combi kuurin ja kaikki. Miksii?! Huiman odotuksessa ei ollut koko aikana kertaakaan edes yhdellä plussalla leukkarit joten aika ihmeissäni olen tuosta. Sanoi että pitää syödä kuitenkin taas lääkekuuri ja viedä ennen aloittamista vielä labraan pissanäyte tarkemmin tutkittavaksi. En ole vielä kerennyt kumpaakaan tehdä.

On ollut pääsiäiskiireitä ja työkiireitä liikaa. Ja stressiä, koska töissä ei tiedetty raskaudesta mitään ja ennen vakinaisempaa hommaa oli pakko kertoa asiasta, mun omaa tuntoa pakotti, melkein itketti kun ahdisti niin paljon kun ei ollut vaan saanut asiasta kerrottua. No sain tänään kerrottua ja heti on helpompi hengittää. Työtilaisuudet meni osaltani hieman ohi mutta saan vielä tehä jotain tuntia töissä niin pitkään kun jaksan ennen äitiyslomaa niin en sentään ihan jää vaille mitään työtä. Harmittaa vähän mutta raskaudelle en voi mitään tässä vaiheessa muutenkaan, niin turha voivotella asiaa. Tietenkin kun on talolainat ja autot ja lapse(t), eläimet ja muut, niin tienata tarttis, oon niin opiskellut pitkään. Sitten kun tulee töitä(jo kolmas paikka mistä soitettas vakipaikkaan) menee sivu suun. Niin kyllä se hieman ottaa pannuun. Asun kuitenkin ns "jumalan selän takana" eikä täälä työtä paljon ylimäärästä tarjolla ole. Tiedän että jatkossakin löydän silti jotain töitä, kun hyvistä tekijöistä on aina tarvetta ja aktiivisena työnhakijana varmasti löytyy jotain työtä. Eri vain kun nyt on tosiaan jo kolmas oman alan työpaikka mennyt sivuun niin tuntuu siltä, kun äitiysloma loppuu niin oon seuraavan 10 vuotta kotona työttömänä kun ei oo mitään tarjolla missään. Itse oon kyllä oikeesti yrittäjähenkinen tyyppi etten jaksais olla kotona niin pitkään että jos ei muuten niin laittaisin varmasti yritystä pystyyn jossain välissä. Nyt vain tuntuu jotenkin epätoivoiselta. Tästä olosta täytys nyt vain päästä yli jollakin konstilla kun ei peli nyt vallan oo menetetty kuitenkaan. En tiedä tajuaako kukaan true äiti-ihminen näistä oloista mitään, kun tuntuu että on pettänyt miehensä, työnantajansa ja samassa tyyliin kaikki muutkin jotka on odottaneet sulta jotain, sitten ne tietyllä tavalla pettyy suhun. En tiedä tunteeko mun läheiset muhun pettyneisyyttä(onko tuo edes sana?) mutta siltä itestä tuntuu.. On sellanen olo ollut jo Huiman ajoista lähtien että raskautta piti häpeillä ja näyttää vaan kaikille mihin kaikkeen pystyy, vaikka on raskaana, olla tavallinen ihminen ja lähteä äkkiä kotoa, laittaa muksu hoitoon ja hoitaa velvollisuudet blaablaablaa. Nyt ajattelin että kun ei kerta kukaan missään mua kaipaa valmistumisen jälkeen pidän vapaan ja teen toisen lapsen niin sitten on meidän perheen lapsiluku täynnä ja saa rauhassa olla raskaana, viettää aikaa Huiman kanssa ja nauttia olosta kotona lasten kanssa niin kauan kun tuntuu hyvältä ja sitten kehitellä rauhakseen tekemistä. Nyt kerta heitolla kaikki muuttui. Nyt on vain iso pettymys. On vain kasvava maha josta kukaan ei tunnu olevan yhtään innoissaan. Huokaus...

Neuvolakorttiin lisättiin muuten ekaa kertaa plussa liikkeet -sarakkeen kohdalle. Sanoin että tunnen hyvin vähän liikkeitä, lähinnä iltaisin nukkumaan mennessä. Mutta en läheskään aina. Nyt en ole viikkoon tuntenut. En tiedä onko kyse siitä ettei ole kerinnyt kuulostella kunnolla ja on ollut tätä kiirettä ja stressiä, vai mistä se johtuu. No nyt kun ajattelin asiaa, pitäisikö huolestua, tunsin navan vasemmalla puolella potkun, joten ei huolta :)

Laitan ensi viikolla kuvia asioista joita olen ostanut tähän mennessä tulevalle pienelle. Niitä asioita on tosi vähän, mutta koitan kuvata silti kaikki. Kiva saada tännekkin vähän eloa ja kuvia! Nyt sain uuden kamerankin viimein (ostin valmistujaisrahoilla) saadaan taas kunnon kuvia blogiin. Toivottavasti mulla nyt sitten on aikaa kirjoittaa ja kuvata ja lisätä kuvia blogiinikin :)

Nyt on pakko mennä nukkumaan. Hyvää yötä. Wilma

Kuulumisia!

Voi vitsit. En mää mitään oo kerennyt kirjoittelemaan, vaikka niin on pitänyt kaikenlaista. Pian 2 vuotias poika pitää tämän naisen kyllä kiireisenä, sitten kaikki muut päälle. Noh. Lupasin joskus jotain masukuvaa, mutta ei sekään ole tapahtunut, nyt olisi jakaa yksi kuva minkä olin puhelimella saanut tallennettua, en vain muistanut. Vasemmalle vertailuksi rv 10 kuva jossa en näytä yhtään raskaana olevalta :D Kuva otettu 29.1.2016 Oikeanpuolimmainen kuva on otettu 6.3.2016 eli noin 15+2? raskausviikolla.

Tuntuu oikeesti ihan omalta masulta, ei vielä raskausmasulta. Huiman raskauden myötä kyllä kasvoin kokoa, jäihän siitä se noin 6-7 kiloa painoa kroppaan. En oo siitä kuitenkaan stressannut. Ei silti tunnu vielä raskausmasulta mun masu :) Iltaisin tulee turvotus kyllä ja näytän todellakin olevani raskaana, napakin on heti ihan pullollaan yäks :D mutta aamuisin se turvotus on poissa. Ainoat mitkä on paisuneet raskauden myötä tähän mennessä kunnolla on tissit :D Ne on isot ja kipeät. En muista Huiman odotuksesta mitään tälläistä. Tällä hetkellä mennään muistaakseni tasan viikolla 17, se tarkoittanee sitä, että tänään alkoi myös 18.raskausviikko. Rakenneultraan on silti melkein neljä viikkoa aikaa. Tosi tylsää tää odottaminen. 

Se mitä aloin tänään tehdä ekan kerran, ajatella Huiman toukokuun lopulla vietettäviä 2 vuotissyntymäpäiviä. Tiedän jo teeman ja kaikki. Voi kun ihana suunitella! Sitä ennen meillä on tärkeä tehtävä josta toisen blogin kirjoittaja minua hieman muistutti, tuttipullosta vieroittaminen. Toivottavasti saadaan aikaiseksi, ettei jäisi kokonaan kun eihän Huima sitä enää niin tarvitse. "Iso poika" vitsi minun rakkauteni, se on meidän pienoinen aarre tuo poika, meinaan ihan pakahtua kun ajattelenkin, nyt tuhisee tyytyväisenä päiväunillaan.. <3 Kuva otettu pari viikkoa sitten, Huimalla on jättimäinen jääpuikkomiekka kädessään, se oli hänestä niin hieno. Kiltti naapuri kun kiipesi tikkailla hakemaan pojalle oman jätti jääpuikon..

Olo on ollut ihan hyvä. Olin extempore matkalla Sveitsissäkin, juu, autolla. Ruotsin, Tanskan, Saksan läpi ajeltiin Sveitsiin. Viikon oltiin reissussa. Huima oli hoidossa veljeni perheessä ekaa kertaa noin pitkän ajan ilman vanhempia. Hän oli ollut kuin osa porukkaa, mitään kiukkuja ei ollut tullut eteen viikon aikana. Voi vitsi mikä reipas pieni meillä on! Itselleni tuli kyllä niin ikävä että piti tirauttaa parit kyyneleet kun raskaushormoonit sai niin herkistymään :D

Raskauden puolesta kaikki ok. Mulla oli ehkä virtsatietulehdus, ehkä hiivatulehdus? Niihin söin varulta lääkkeet. Toivotaan ettei pissatesti nyt näytä mitään seuraavassa neuvolassa. Alavatsakipuja ollut paljon. Kohtu supistelee herkästi. Monta kertaa päivässä huomaan kohdun olevan kova kuin kivi. Ei tunnu mukavalta. Muistan että myös Huiman odotuksessa kohtu supisteli aikaisesta vaiheesta loppuun asti todella paljon, silti en koskaan avautunut mihinkään. Toivon ettei nytkään olisi huolta siinä mielessä. Olen niin aktiivinen ja edelleen riehun koiriemme kanssa harrastuksissamme ja nostelen painavia ja "elän ihan normaalia elämää" ei tunnu vaivaiselta joten miksi turhaan liiaksi hissuttelee. Kyllä olen paljon silti rauhoittanut menoa ja koitan antaa muidenkin kantaa juttuja ym. jos siihen on vain mahdollisuus. Todella hyvät fiilikset.

Toisaalta välillä tuntuu kun ei olisi raskaana alkuunkaan. En vielä tunne liikkeitä. Luulin tuntevani mutta en varmaankaan tunne. Kerran tyyppi 100varmana heitti kuperkeikan mutta en ole siitä sittenkään 100 varma koska niitä oloja ei ole enää sen jälkeen tullut. Oksennustauti minulle iski Sveitsin reissumme jälkeen. Onneksi nyt olo on jo tosi hyvä. Ensi viikolla on neuvola. Silloin viimeistään kirjoittelen lisää! -Wilma