tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden vaihtuminen

Tänään juhlitaan uutta vuotta ja klo 00 jälkeen yöllä vaihtuu meille vuosi 2014 :-) Tämä on minun ja mieheni neljäs yhteinen uudenvuoden juhla, oikeastaan vuosipäivä meille. Samalla voimme juhlia sitä, että huomenna 1.1.2014 meillä poksuu rv 20 rikki. Olemme odotuksessamme siis jo puolessa välissä. Hurjaa ajatella että mun masussa on köllötellyt vauvan alku jo noin viiisi kuukautta. 2014 vuonna toukokuussa, meille syntyy vauva! Ihmeellistä! Huimaa!! Rakenneultraankin on enää tasan viikko jäljellä. 7 päivää niin näemme meidän pienen Huippiksen ultraruudusta. En olisi koskaan vuosi sitten ajatellut, että seuraavana uutena vuotena olen raskaana ja että olisin jo näin pitkällä odotuksessani. Se olisi tuntunut varmasti paljon kaukaisemmalta ajatukselta, raskaus ylipäätään. Mutta nyt kun olen raskaana ja touhottanut päivän taas menemään, ja olen väsynyt, ja tuntuu että illemmalla kun syömme, menen jo silloin yöunille ennen kun kello on edes 21 illalla. Senkin takia piti tulla kirjoittelemaan jotakin tänne, koska illemmalla en varmaan enää jaksa. Nytkin silmät lupsuu niin, että päiväunet voisivat tehdä terää. Mutta ei varmaan viitsi eikä kerkiä. Eikä mua haittaa vaikka nukkuisinkin aikaisesta illasta aamuun saakka. Tämä päivä tuntuu aikalailla normaalilta tiistaipäivältä , eikä ole mitään juhlimisfiilistä. Mä nautin vain olostani ja syön toooosi hyvin. Poiketaan vähän normaalista uv ruokaperinteestä, ja ostettiin illaksi taco ja tortilla aineksia ja miehen kanssa syömme vähän erilailla kun monet muut vuoden vaihtuessa. Omassa kotonani on ainakin ollut aina perinteenä syödä kaikkia lihapullia, nakkeja, perunasalaattia ja kaikkee tällästä... Tortillat on siis hyvää vaihtelua meidän uuden vuoden ruokailuun :) Niin ja tosiaan ihan kahdestaan kotosalla uuttavuotta vietellään rauhallisissa merkeissä, ei lähdetä mihinkään, koirat ja kissat kanssa sisällä ja sellasta ihan tavallista perheen kesken :-) Loppuun toivotan teille kaikille oikein ratkiriemuisaa uuttavuotta!! :) <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti