sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukuu

Tämä on niiin hassua ja ihmeellistä. Kuinka onnellinen musta on yhtäkkiä tullut! Ja ihan näyttää siltä että olen kipeä koska touhotan kaikkea hymyssä suin mitä en yleensä ikinä tee, esim. yhtäkkiä vaihdoin verhot joulukuosiin, laitoin punaisen pöytäliinan ja värkkään kaikkia ihan höpöjuttuja mitä minä joka en ikinä tähän mennessä ole joulusta pitänyt. Nyt en malta odottaa jouluruokaa ollenkaan. Enkä ennen ole ostanut joululahjojakaan mutta tänä vuonna vaan mietin koko ajan mitä hommaisi kenellekkin lahjaksi. Ihan omituista.

Päätin juuri että meille tulee joulukuusi ja teinkin kauppalistan johon tuli kuusenjalka ja koristeita, alusmatto, pari joulukukkaa ja kynttilöitä, yksi pöytäliina lisää ja kranssi oveen. Oon juonut glögiä ja tehnyt joulutorttuja ja musta on tullut ihan jouluhöperö nyt kun vaihtui joulukuu. Tämä on kamalaa ja ihanaa. Mutta naurattaa vaan. Siskoni sanoi että "toi on sitä hormoonihuurua parhaimmillaan!" ja mua nauratti niin paljon kun heräsin siihen todellisuuteen että niin taitaa ollakkin. Oon ihan hormoonien vietävänä!

No mutta ei kai se haittaa, pitää nauttia tästä niin kauan kun se on positiivista hormoonihöyryilyä, enkä ole vielä riehunut tai itkeskellyt turhista, mutta sekin on ilmeisen odotettavissa mitä on muilta odottajilta lukenut ja kuullut..

Mä oon kyllä ihan hömppä, kun pitää saada yhtäkkiä tehtyä ja sisustettua tätä kotia, kai se on joku pesänrakennusvietti mussakin heräämässä! Mutta mietin että kun odottaa Huimaa ja senkin takia sitten ens joulunakin pitää olla joulu vaikkei se raukka siitä mitään vielä ymmärräkkään varmaan mutta täytyyhän lapsella olla joulu ja nyt täytyy mukamas olla muutenkin, vaikka on vaan ajatus siitä lapsesta, tai onhan se nyt vähän enemmän kun ajatus, mutta... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti