torstai 26. joulukuuta 2013

Oma vauvakirja

Kävin jouluna äidilläni ja pyysin ennen lähtöä vauvakirjani, jotta voisin lueskella sitä. Pyysin myös valokuvia, saan niitä myöhemmin kun äiti etsii ne valmiiksi. Nämä on kallisarvoisia muistoja omasta vauva-ajasta ja olen äidille kyllä kiitollinen kun se on mun vauvakirjaa noinkin paljon täyttänyt. Eihän siellä niin paljon ole juttua kun sivuja on, mutta paljon oleellista tietoa mun kehityksestä ja hauskoja muistoja mun ensimmäisiltä vuosilta. Olen äidin 4. lapsi. Perheessäni on yhteensä 6 lasta.(uusioperhe)


Minlla ollut paljon tukkaa, olen käynyt "kampaajalla" ensimmäisen kerran ollessani noin 8-9kk ja noin paljon sillon leikattu tukkaa :) Aika hassua. Muita kirjoitettuja tietoja, oma laskettu aikani oli aiemmin mutta 9-10 päivää minä viihdyin äidin turvallisessa kohdussa kunnes synnytys käynnistettiin. Syntyessäni olin 51cm pitkä ja 3510g painoinen ja syntymäpisteeni olivat 9/9. Olin syntynyt lopulta niin vauhdilla että äiti oli ollut synnytyssalissa vasta 10 minuuttia kun olin jo maailmassa. Huh mikä vauhti! :-D Hiusteni väri oli ollut syntyessä jo tumman ruskea. Äiti kirjoittaa ensimmäisestä kahdesta vuodesta niin, että olen maailman kiltein vauva ja rauhan perikuva. He ovat isän kanssa miettineet, osaanko ollenkaan itkeä. Olen hyvä nukkumaan ja herään max 2 kertaa yössä vain syömään, sitten vain kerran yössä klo 4-6 välissä ja pian nukun jo kokonaisia öitä. Vajaan 5kk iässä tein perheemme nukkumisennätyksen menemällä "päivätorkuille" klo 16.30 aikoihin, ja äidin tullessa klo 23 sänkyyn, nukuin aina vaan. Yöllä heräsin kerran/pari kertaa syömään ja nukahdin uudelleen ja heräsin vasta klo 8 aamulla. Huhhuh, mitkä unenlahjat mulla ollutkaan :D 
3kk iässä käännyin selältä vatsalleni ja yritin/nousin istumaan 6kk iässä. Lelu pysyi kädessä 2kk iässä ja aloin kontata 6-7 kuukauden paikkeilla. Ensimmäisen kerran nousen seisomaan 6kk iässä ja aloin kävellä 9kk iässä. Ekat hampaat teen 6-7kk iässä ja ne tulivat kuulemma huomaamatta. En ollut kuumeinen tai kiukkuinen. Neljä seuraavaa hammasta tulikin sitten vähän urakalla. Olin ollut levoton ja valvonut öitä.  Olen ensimmäiset kolme vuotta äidin "unelmien vauva" kiltti hiljainen, tyytyväinen vauva joka oppii vauhdilla asioita ja on kauhean kiinnostunut ympäröivästä maailmasta. Vuoden ja muutaman kuukauden iässä tulen tosi kipeäksi ja joudun sairaalaan. Kipeys on kestänyt jo nelisen viikkoa ja sairastan kurkunpään tulehdusta. Hengitin parin tunnin välein sprii lääkettä ja myöskin pistoksena kortisoonia ja kaikkea muutakin. Minä en ollut yhtään pitänyt tutkimuksista joita minulle sairaalassa tehtiin. Kotiuduin kun saatiin hengitys paremmaksi mutta kotona kuume nousi taas yli 40 asteen ja äiti oli taas vienyt minut sairaalaan. Siellä otettiin taas kaikenmaailman verikokeita ja pissatestejä, keuhkoista röntgenkuvat enkä ollut taaskaan yhtään pitänyt sairaalasta. Testeistä ei ollut löytynyt mitään ja meidät oltiin taas kotiutettu. Kuume nousi kuitenkin aina vaan, vaikka äiti oli antanut kuumelääkettä ja kaikkea, joutui taas lähtemään kanssani sairaalaan. Olin ollut todella väsynyt pieni. Olin joutunut osastolle ja saanut kanyylin käteen joista lääkkeet meni suoraan suoneen. Vauvakirjassa kirjoitettu myös ensimmäisestä joulustani ja paketeista ja kaikista merkkipaaluista elämäni alkutaipaleilla, kuten snyttäripäivät ja koska olen jättänyt vaipat ja oppinut käymään vessassa ja mikä on ollut lempimusiikkiani pienenä, frööpelinpalikat ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Hassua.  Sitten kun 3 vuotta tulee mittariin äiti on kirjoittanut, että heidän unelmien vauvastansa on tullut hurmaava uhmaikäinen joka on aamusta iltaan eri mieltä ja raivotessaan pissaa housuun, kulkee aina ilman vaatteita missä ikinä kulkeekin, tekee kaiken niinkuin itse tahtoo tehdä.Olen myös piirtänyt myöhemmin vanhempana itse sinne pirrustuksia eri ikäisenä ja kirjoittanut ensimnmäinen koulupäivä kohtaan omilla sanoilla "vähän jännitti" :D :D Opin tosiaan jo 5vanhana lukemaan ja kirjoittamaan. ym.  :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti