keskiviikko 15. tammikuuta 2014

4.neuvola

Hyvä mieli. Neuvolassa meni hyvin. Pissa puhdas, joka kerta ollut, verenpaineet myös ja hg joka kerta olleet hyvät. Ei mitään noottia tullut, painokin oli pysynyt kurissa, ja nousu oli vain jotakin reippaat 300g /viikkoa kohti. Sykkeitä kuunneltiin, Huimalla oli kaamee meno päällä ja se potki sitä sydänkuuntelu anturia mikä painoi masua :D Juteltiin varmaan tunnin ajan kaikista meidän perheen asioista, voimavaroista, tukiverkostoista ym ym. Tosi ihana neuvolatäti, hyvin luisti juttu ja piti vähän itkeekkin jossain kohti kun piti kertoo omasta lapsuudesta joka ei ole aina ollut niin ruusuilla tanssimistä. Mutta kaikenkaikkiaan jäi käynnistä todella hyvä mieli. Sain kelan äitiysavustus -hakemus laputkin sun muut ja neuvolatäti otti kivasti äitiyskortista kopiotkin niin saadaan lähettää ne pohjolaan, niin vauva saa vakuutuksen. Mies otti mun masusta kuvat, lisään ne vähän myöhemmin. Se on kasvanut valtavaksi ihan yhdessä hetkessä. Eihän se vielä NIIN VALTAVA ole mutta siltä itsestä vähän meinaa tuntua :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti