Neuvolakuulumisia 37+6

Tänään oli neuvola ja kaikki sielä hyvin. Terkka meinas, jotta vauvan pää tuntuis alhaalla jotenkuten, muttei sielä mitenkään liiku kovasti eli olisikohan nyt vaavi viimein keksinyt oikeasti laskeutua ja alkaa kiinnittymään. Olisipa mahtava juttu!! SF-mitta puolsi tätä ajatusta, sillä se oli täysin sama 31 mikä kuukausi sitten mitattu. Terkka sanoi ennemmin lähempänä 30:ntä olevan mutta merkkasi kuitenkin korttiin 31. Tosi alhainen mitta kyllä on, mietityttää millainen mini masussa oikein kasvaakaan kun tuo mitta oli kuitenkin aluksi yläkäyrällä ja nyt jos laittaisi tuohon taulukkoon 30 cm kohdalle olisi se näille viikoille tasan alakäyrän päällä.. Mutta ihana juttu jos vauva nyt tajuu jäähä pää alaspäin <3

Pissatestissä leukkarit taas kahdella plussalla, muutoin ok
Verenpaine oli aika matala mut kuulemma oikein hyvä 108/67
Hemoglobiini 122
Paino nyt 88,8kg
Sykkeet ja liikkeet ++
 SF 30-31

Kaikki oikein kivasti. Seuraava neuvola ensiviikon keskiviikkona 17.8.

Neuvolan tätini jäi nyt kahden viikon lomalle ja pyysi, etten vielä synnyttäisi jotta hän pääsisi katsomaan vauvaa kotikäynnille mikä täälä aina tehdään vauvan ollessa noin viikon vanha. Sanoin et olispa kiva kun tämä tuittu päättäisikin syntyä nyt pian, kun kerta kiellettiin. Hih!

Tosi hieno päivämäärä syntymiseen olisi kyllä 20.8. ja toivonkin nyt että tytteli päättäisi vähän kiireisempi olla kuin isoveljensä :)

Eilen lenkkeilin yli 5 kilometriä koirien kanssa reipasta vauhtia, teki niin hyvää! Tänäänkin käytiin lenkillä, kävely sujuu ja olo on oikein hyvä. Yöllä nivusiin sattui tosi paljon ja esim sängyssä kyljen kääntäminen käy tuskaa. Mutta onneksi se oli taas aamulla suurimmalti osalta poissa. Oon pysynyt niin hyvässä kunnossa et toivon, että olisin hyvässä kunnossa myös synnyttäminen voi käydä mukavammin kun ei olisi jo valmiiksi tuskaiset fiilikset. Koitan pitää mielen korkealla vaikka nyt on kyllä vähän alkanut olemaan malttamattomat fiilikset täytyy myöntää.

Se mun epätodellinen olo muuten mistä kirjoitin. On muuttunut kunnon supisteluksi! Sillon kun viime lauantaina se alkoi en yhdistänyt supisteluun, mutta nyt selkeesti alkaa sydän "hakkaamaan" ja henki salpaantuu samalla kiristää vatsaa ihan kunnolla ja supistaa. Mitään niin sanottua kipua tai muuta tuntemusta ei kyllä ole! Ei siis mitään synnytyssupistuksia mutta kai se kohtu vähän on ruennut harjoittelemaan tulevaa koitosta varten. Todella jännittävää!

Omituinen omituinen olo

Nyt jo kolmatta päivää mua vaivaa ihmeellinen euforia. Mä en tiedä kuinka mä tätä sanoiksi pukisin, kun en ole onnistunut selittämään tätä tuntemusta vielä kenellekkään niinkuin se oikeesti tuntuu. Todella outoo, en osaa tarkemmin kertoa.

Mun tuola jossakin keuhkojen tietämillä on sellanen "henki salpaantuu" fiilis. Kuin olisin menossa laulamaan suurelle yleisölle tai pitämään puhetta johonkin koulun liikuntasaliin koko koululle. Siis sellanen todella hämärä fiilis kun jännittäis jotain TODELLA paljon ihan niin että mahan pohjasta ottaa. Kuin tippuisin jostakin hissikuilusta tai taivaasta niin lujaa alas, etten voisi edes kiljua ja ottaisi vaan niin lujaa mahanpohjasta.

Olo on kuin vastarakastuneella. Tekee mieli nauraa. Perhosia mahassa. Kuin punastuisin ja tiedättekö kun se lämpö nousee "korviin asti". Hykerrellä kun on niin täynnä tunnetta ja ihastumista. Samalla vauva pyörii todella hurjasti ympäri masua ja supistelee. Mutta ei millään tavalla kipeästi, sillain et ns. vanne kiristäisi masun päällä, että sen tuntee kun se masu menee kovaksi palloksi muttei yhtään enempää tunnu kuitenkaan.

Ensimmäisenä päivänä tän alettu (lauantaina) olin varma et tämä tarkoittaa synnytystä. Oli vain sellanen olo et hitsi tänä illalla tulee lähtö! Oltiin matkalla miehen vanhemmille hakemaan koiria kotiin "kesälomaltansa", tosi mukavaa meillä oli. Mummu lupasi katsoa Huimausta ja me päästiin yhdessä miehen kanssa elokuviin, käytiin katsomassa the suicide squad, ja se oli molempien mielestä aivan sairaan hyvä :) käytiin myös saunassa ja vietettiin rennosti aikaa. Illalla olo vain voimistui. Halusin nukkumaankin jo sitten menin ja ajattelin et varmana lähdetään synnyttämään!

No ei lähdetty :D Seuraavana päivänä sunnuntaina tuo olotila palasi 12-13 aikaan päivällä ja kesti oikeastaan myöhään iltaan saakka. Enää en osannut muuta kuin ihmetellä, kun ei kertonutkaan synnytyksestä. Yöksi olo unohtui ja mentiin nukkumaan.

Tänään mies oli ekaa päivää töissä kesäloman jäljiltä ja olo on vaivannut taas jostain 14-15 asti ja tuntuu koko ajan voimistuvan taas iltaa kohti.

Todella todella hämärää. Mietin et mitä ihmettä tää tarkoittaa, kysyin yhdessä vauvan odottajien ryhmässä tästä, muttei kukaan osannut kertoa samanlaisia kokemuksia eikä veikata mihin tää voisi liittyä.

Mietin jo onko verenpaineissa häikkää kun ne on aina olleet matalat noin 115/59 muistaakseni ainakin lähelle tuota. No. Keskiviikkona on tulossa neuvola josko sielä selviäisi edes verenpaine-asia. Jotenkaan en kuitenkaan tunne oloani huonoksi tai että olisin jotenkin vaarassa. Vauvakin liikkuu ja muljuu mahassa etten voi olla huolissani siitäkään. Kaikki vaikuttaa olevan hyvin?

Todella ihmeellistä, en osaa muuta sanoa!

37+0 (tänään 37+1)

Nyt mennään jo siis hyvää vauhtia 38:atta raskausviikkoa eteenpäin. Hurjan upeaa ja hienoa!! Masusta tuntuu näkyvän muillekkin että vauvan käännyttyä on se laskeutuneempi kun mun mielestä ainakin verrattuna vanhaan masukuvaan oli paljon pystympi vatsa ja nyt oikeen vähän alkanut "roikkua". Olen koittanut nyt kyykkiä mustikkametsässä, tehdä sirkusliikkeitä iltaisin jumppapallon päällä, lenkkeillä paljon ja käyttänyt kaikki maailman rappuset ja vältellyt hissejä viimeiseen asti. Jospa se vauva saataisiin pysymään päälaspäin loppuun saakka!

Vertailun vuoksi 36+0 kuva tähän , hieman on viikossa tapahtunut muutosta ?? :D

Yhtään ei ole vielä tukala olo tai sellainen fiilis, että loppuisipa tämä raskaus jo! Olenkin miettinyt ja kysellyt mammakeskustelussa vinkkejä kuinka vielä tämän noin viimeisen kuukauden vielä saisin kaikin keinoin nautittua olostani. Luultavasti tämä jää kuitenkin viimeiseksi raskaudekseni ja tahtoisin ottaa masusta ilon irti niin kauan kuin tätä kestää! Supistellut on vähän selässä asti mutta ei kummempaa. Jotain repäisykivun tyyppistä (alkuraskaudesta tuttua) myös ollut, jotain ihan pientä kuitenkin. Voin kertoa, ettei tässä ole oikein minkäänlaisia merkkejä ollut synnytyksen lähestymisestä. Itse olen veikannut vauvan syntyväksi muutenkin vasta 5.-6.9. eli syyskuun puolella, en odottele yhtään vielä elokuun puolella vauvaa, menihän Huimakin niin kiitettävästi yli ja jos oltaisiin jätetty käynnisteleminen varmasti olisi viihtynyt yksiössään paljon paljon pidempään. Laskeskelin että pariviikkoa yli lasketunkin sijoittuu noin 9.-10.9. paikkeille niin voihan tämä tytsy hyvin viihtyä ihan sinne astikkin en ihmettele yhtään. Itse olen äitini masussa viihtynyt "tappiin asti" yli 14 päivää yli jonka jälkeen olen käynnistyksellä syntynyt , että! :D

Jotenkin Huiimaa odottaessa pelotti sen suuret koko arviot ja kaikki muutenkin oli uutta ja ihmeellistä. Olin loppuajasta jo niin loppu odtukseen ja menin sairaalaankin suunnilleen anelemaan että käynnistäisivät. Sittenhän kaikki menikin mönkään. Nyt olen päättänyt että kun vauvasta povataan ihan "tavallisen kokoista" ja tyttöä ja muutenkin, otan ilon irti joka hetkestä enkä ala kärsimättömäksi kun ei ole mitään syytä sille. Mulla on kaikki hyvin, vauvalla erinomaisesti, miksi siis hermoiltaisi vielä yhtään. Nyt on vieläkin kuitenkin niin vähän viikkoja ettei tässä ole kiire minnekkään. Vauva saa kasvaa ja lähteä syntymään kun hänestä siltä tuntuu. Kaikki on nyt niin paljon helpompaa. Olo on rentoutunut ja luottavainen. Ei pelota eikä jännitä eikä raivostuta tai itketä. Nyt on hyvä. Hyvä näin. Vauva on pääalaspäin ja mulle on annettu mahdollisuus synnyttää ihan normaalisti. Mikään ei tunnu paremmalta kuin tämä. Ja kun Huimakin meni niin paljon yli nyt on helpompi vaan olla rentona eikä pienessä mielessäkään että tämä tytteli päättäisi yhtään aiemmin syntyä kun Huimakaan. Sitten ei käy aika pitkäksi. Nyt vielä siis nautitaan joka hetkestä kun tätä on jäljellä, kun on näin hyvä olo ja kaikki muutenkin niin hyvin. Mä toivon että synnytys käynnistyy spontaanisti ja saisin normaalin alatiesynnytyksen ja vauvan rinnalle heti maailmaan päästessään. Toivon niin että kaikki menisi niin hyvin ja niin luonnollisesti :)

Nokkosihottumakohtaus

Viime yönä heräsin noin 1-2 aikaan yöllä hirveeseen syyhyn tunteeseen. Olin jo unissani kerinnyt raapia ihoni kamalan araksi ja se olotila oli niin järkyttävä etten osaa oikein edes kertoa millasta se oli. Ihoa kutitti niin kamalasti, sitä oikeastaan poltti ja kirveli ja teki vain mieli raapia ja raapia. Sain hirveän paniikin mikä ihme mua vaivaa ja herätin miehenkin ihmettelemään, mun selkä oli ihan ihottumassa, käsivarret ja maha, ainoastaan jalkoihin ei pahemmin tullut. Leuka ja kaulakin oli paukuroilla.

Tunnistin heti sen olevan nokkosihottumaa mutta ei keksitty miehen kanssa mistä se olisi voinut edes tulla. Päivämme oli ollut ihan normaali, en ollut syönyt mitään lääkeaineita tai muutakaan. Sitten kun luin nokkosihottumasta lisää ja siitä mistä se voi tulla ja se oli sellanen kamalan järkyttävän pahan makuinen vadelmakääretorttu mitä ostettiin halpahallista tarjouksesta ja sitten kun oltiin maistettu sitä parit palat kahvin kanssa heitettiin koko iso kääretortun loppu roskiin kun siinä oli varmaan lähemmäs 20 säilöntäainetta ja siis niin karmeeta ku saatto!!! Nettiä lukasemalla yhdet nokkosihottuman oireiden laukaisijat voivat olla mm. :

Lisä- ja väriaineet:

	esimerkiksi hillossa, mehussa, virvoitusjuomissa, kastikkeissa, jäätelössä sekä joissain alkoholijuomissa. Joillekin kahden eri aineen, kuten äyriäisten ja viinin, yhdistäminen saattaa aiheuttaa allergisen reaktion.
Bentsoehappo:	esimerkiksi mustikka, lakka, puolukka ja karpalo sisältävät luonnostaan bentsoehappoa, muuten sitä käytetään säilöntäaineena esimerkiksi kasvis-, marja- ja hedelmävalmisteissa, salaatti- ja grillikastikkeissa sekä sinapissa ja ketsupissa.

Soitin aamulla neuvolaan ja käski sieltä terkka soitella päivystykseen. Päivystyksestä kehotettiin heti verikokeisiin tsekkaamaan sappi,maksa ja tulehdus ja mitä muita niitä oli. Sitten lääkäriin. Lääkäri mulla on puolentoista tunnin päästä. Saa kirjoittaa vastasuuden varalle mulle kyllä jotakin antihistamiini ja kortisooni sun muita reseptille koska aika pulassa olin viime yönä kun eikaapissa ollut mitään helpotusta. Mies rasvasi mun yltympäriinsä perusrasvalla kun olin ensin viihtynyt viileässä suihkussa rauhoittelemassa ihoa varmaan tunnin verran. Sitten vaan pakotin itseni nukkumaan vaikka koko kehoa melkeimpä poltteli kun olis nokkospuskasta herännyt. Niin järkyttävää.... :( Toivotaan nyt ja luulen kun neuvolantätikin sanoi ettei varmana kyse ole raskaushepatoosista tai raskausihottumasta mutta selviää tunnin päästä verikokeiden tulokset..

Lääkärissä äitiyspolilla 36+5

Aloitettiin ottamalla käyrää. Sitä otettiin joku 20 minuuttia mutta kaikki näytti oikein hyvältä. Lääkärille piti päästä siitä suoraan mutta lopulta sitä odotettiin tunti ja viisitoista minuuttia. Huh.
Odotellessa vauva riehui masussa ennen näkemättömällä tavalla. Miestäkin nauratti ja hirvitti kun hän katsoi sivusta, mahani heilui ihan holtittomasti ja tunsin suurta liiketta ja muljuntaa ja kuin vauva olisi samalla hetkellä puskenut joka ikisestä kulmasta ulos yrittäessään tulla vatsanahkan läpi.. Puolivitsillä  sanoin miehelle et katso nyt aivan varma oon että nyt tää tyyppi kääntyy kuule ja mies vaan puhisi et joo varmaan... :D Sitten alkoi mulle tulla jo vuosisadan nälkä. Oltiin ennen sypekeskustelua jo kauan sitten käyty syömässä yhdet sämpylät. Aamulla kotona varmaan jännitti niin paljon etten osannut syödä aamupalaa. Kello alkoi lähentyä puoli kolmea iltapäivällä eikä oltu syöty oikein mitään.. Sitten päätin mennä kysymään luukulta missä kestää. Juuri kun kävin luukulta kysymässä onko meillä edes mitään lääkäriaikaa niinkuin sovittu, sanoo kätilö selvittävänsä asian, huusi meidän sukunimeä huonoa Suomea puhuva lääkäri, arabimies ja pyysi mukaansa.

Katsottiin miehen kanssa toisiimme ja ajattelin vain mielessäni: "Ei voi olla totta! Tuollaisenko kanssa nyt pitää ihmetellä kääntämistä, magneettikuvauksia, päätellä synnytystapaa ja keskustella hiivoista ja kohtutulehduksista ja ties mistä, antakaa mun itkee!!!!!!!! "

Alku ei lähtenyt hyvin. Hän ei ollut lukenut mitään tietojani ennakkoon, hän ei tiennyt mistään mitään. Yhtäkkiä hän oli määräämässä mulle antibiootteja muuten vaan, en ottanut vastaan. Ei keskustelu edennyt mihinkään kun ei ollut yhteistä kieltä. Sitten kun sanoin perätilasta hän sanoi että ultrataan nyt ensin. Mietin vain, että luojan kiitos. Noh, hän ei saanut nimeäni ultrakoneeseen, soitteli hoitajaa avuksi, mä nousin välillä pystyyn, ettei tule huono olo siinä selällään, geelit jo pitkin mahaa.. Lääkärimies intti vain onko käyrää otettu, onko käyrällä tänään??? Ja mä sanoin että kyllä on, mutta ei se mihinkään auttanut. Viimeinkin lopulta hän sai ultran toimimaan ja nimeni näkyviin kun hoitaja auttoi ja sitten alettiin.

Kaikkien kolmen hämmästykseksi ensimmäisenä ultraan osui vauvan pää! Ihan niin alhaalta alavatsalta kun saattoi. En meinannut uskoa :-D Ultrattiin vauvan mittoja monesta kohtaan, napanuoran- ja aivojen virtauksia, lapsiveden määrää ja istukkaa ym . Kaikki kuulemma kunnossa. Painoarvio kuulemma ihanteellinen keskikäyrän päällä, arvioksi annettiin noin kolme kiloa. Oltiin onnesta soikeena tietenkin. Helpottuneita. Ei tarvinnut alkaa kääntämään vauvaa ulkopuolelta tai tehdä kamalia sektio taikka käynnistyspäätöksiä tai muutakaan. Kaikki kuulemma hyvin eikä kontrollejakaan tarvita! Kysyi kuitenkin vielä mitä mieltä itse olen, ja vastasin, jotta jos minä saisin itse päättää ottaisin vielä kontrollin kyllä, mielenrauhan vuoksi ja mies oli kiltti ja sanoi että sitten tehdään niin. Saimme kontrolliajan päivälle ennen laskettua aikaa 24.8. Tasan kolmen viikon päähän. Näkee sitten vielä ainakin kertaalleen vauvan tarjonnan, alakerran kypsyystilanteen, vauvan kokoarvion ja muutoinkin onko kaikki ok edelleen istukan kanssa ja näin pois päin.

Sanottiin vain että nyt saa vain odottaa normaalia alatiesynnytystä ja sen spontaania käynnistymistä. Niin paras uutinen voi hitsiläinen!!! <3 Niin onnellinen nainen. Mä niin toivon että kaikki menisi hyvin!! Lääkäreitä ei muita sitten ennen synnytystä ole, neuvola on kerran pari ainakin vielä (seuraava 10.8. tulossa). Ei ollut lääkärikäynti mitä odotin, ja tärkeitä asioita jäi puhumatta mutta olen vaan onnellinen ja tyytyväinen tähän. Saan ehkä sittenkin ihan tavallisen alatiesynnytyksen ihan luomusti käynnistyen toivomme näin!!!!

Seuraavaksi menen vyöhyketerapiaan ensi maanantaina :) Otan sen rentoutuksen ja synnytykseen valmistautumisen puolesta, nyt kun ei tarvii vauvaa ilmeisesti käännellä. Sanon vielä että vauva on korkealla ja voi möyriä menemään ja kääntyä mutta tahdon uskoa ettei pieneni enää tahdo kiusata äitiä ja uskon että pysyy pää alaspäin loppuun saakka. Nyt teen kaikkea ihanaa ja koitan nauttia loppuajoista kaikin tavoin kun voin vain <3

Synnytyspelkopolilla toista kertaa

Tällä kertaa mies oli mukana sype-polilla ja vastassa keskustelemassa eri kätilö kuin viimeksi. Keskustelu oli tosi mukava taas ja se oli tosi tärkee taas mulle päästä juttelemaan. Jutusteltiin vielä vähän Huiman synnytyskokemuksesta/raskausajasta ja ajasta Huiman syntymän jälkeen/ kotona/imetyksestä ja ties mistä. Kätilö kysyi kuinka pahasti stressaan ja kuinka yöt menee, saanko unta, jutusteltiin perätilasta ja mun toiveista synnytykseen liittyvistä, pelon kohteista ja suunnitelmasta tulevaan synnytykseen, kätilö otti miehen hyvin huomioon ja kyseli häneltäkin fiiliksiä ja kuinka hänen mielestään meni se ja tuo asia ja näin pois päin. Mä kerroin ettei mun möröt ollut siinä synnytyksessä, supistuskivuissa tai muissa, vaan juuri siinä, kun yhtäkkiä mentiin sektioon, mies jäi kun nallikalliolle eikä päässyt mukaan, sektion jälkeen kun mies passitettiin kotiin, ja ne kivut mitä koin sektion jälkeen, mitä en tahdo kokea enää ikinä uudestaan. Se oli pahempaa kuin helvetti. Mä en pelkää supistuskipuja, vaan pelkään leikkaushaavan kipua. Hyi melki alkaa taas itkettää. Aina kun näitä miettii.. Kätilö oli hirveän ymmärtäväinen taas ja kerrankin tuntui ettei kukaan vähätellyt mitään. Hän otti tosissaan kaikki mahdolliset tuntemukset ja kerroin hiivatulehduskierteestä, kohtutulehdusjutuista puhuttiin, vaikka ja mistä, hän kysyi käytännön juttuja esimerkiksi kuka hoitaa Huimaa kun lähdemme synnyttämään ja muuta. Yksi tärkeimmistä sen keskustelun tuloksista oli se päätös, että alakautta yritetään jos ikinä tilanne sen sallisi ja jos jostain syystä tapahtuu uudestaan se asia, että sektioon päädytään (esim perätilasynnytyksissä on matala sektiokynnys, jos asiat ei etene toivotulla tavalla jne.) pääsisi mies mukaan. Vaikka yleensä meidän Sairaalassa kiireellisiin sektioihin ei miehiä oteta mukaan, koska harvemmin on aikaa opastaa mies käsien pesuihin, vaatteiden pukemisiin ja muihin ohjeisiin kuinka leikkaussalissa ollaan, juuri sen takia kun monesti lähtö tulee kiireellä leikkaukseen MUTTA kuulemma mun kohdalla kirjataan erityisesti papereihin, että mies otetaan mun tueksi leikkaukseen mukaan jos kiireellinen tulisi eteen, ja kuulemma järjestelykysymys joka varmasti toteutuu. Se oli mulle niin iso juttu, että on tosi hyvä mieli ja ehdottomasti haluan silti yrittää alatiesynnytystä. Sen kaiken kuitenkin kerran läpikäyneenä tiedän mitä tuleman voi pitää enkä välttämättä joudu toistamiseen niin pahan paniikin valtaan kun silloin Huiman kanssa kun oltiin esikoista synnyttämässä ja sitten kaikki kävi niin äkkiä ja varoittamatta. Nyt osaan henkisesti valmistautua ja tiedän että mies tulee mukaan ja että selviän hengissä vaikka leikkaukseen joutuisin ja muuta. Haluan silti mahdollisuuden alatiesynnytykselle. Varsinkin mua rauhoittaa ajatus tytöstä joka on (mun mielikuvissa ainakin ;) pieni ja siro (ainakin Huimaan verrattuna ja varmasti kaikki menee hyvin. Jos perätilasynnytys saadaan, ei se jää tytön mitoista ainakaan vain omista lantion mitoista sitten enää auki se kysymys. Se selviäisi seuraavaksi lääkärin vastaanotolla..... :)

Akupunktiossa ensimmäistä kertaa elämässä

Akupunktioon menin yllättävän luottavaisin mielin, pidin akupunktiohoitajasta, todella miellyttävä, rentoutta huokuva mies joka säteili muhunkin sellaista turvallisuuden tunnetta. Alkukartoituskeskustelun jälkeen (noin 5 minuuttia siinä vain jutusteltiin) sain minä käydä pitkäkseni (selälleni) pöydälle/pedille ja neulojen laitto alkoi.

Ensimmäinen satsi neuloja noin 10 max 15 kappaletta, jalkoihin, käsiin ja yksi neula keskelle päänuppia :-D Selvisin hyvin, ei tehnyt pahaa ollenkaan, kunnes yhtäkkiä hän laittoi pikkuvarpaan kynnen viereen neulan ja mulla nous kädet pystyyn ja olin sillee ( pääni sisällä ) "APUA!!!!!!!!!!" :-D Mieskin irvisti vieressä ja akupunktiohoitaja sanoikin tuon akupisteen olevan yksi pahimpia pisteitä joihin neuloja voi laittaa et se melkein jo vähän sattuukin toisin kuin muut, tuntuu tosi ikävältä vähintään. Mutta lisäsi vain että sielä on yks tehokkaimmista "vauvankääntöpisteistä" :-D Ajatus neulasta pikkuvarpaassa alkoi sen verran varmaan mua hirvittää kumminkin, että yhtäkkiä tuli tuskan hiki päälle ja tuntui siltä että taju lähtee. Kysyin et voisinko ihan vähän liikuttaa itseäni kylkiasentoon, et joskus selällä makaaminen tekee raskaana ollessa pahaa kun istukka/vauva ja muut painaa isoja verisuonia ja alkaa pyörryttää.

No, luojan kiitos se kohtaus meni ohi, ei tarvinnut keskeyttää tai muutakaan. Unohdin neulat ja kuuntelin vain mieheni ja akupunktiohoitajan keskustelua jostakin maan ja taivaan väliltä, olympialaiset, ja ties mitkä oli aihepiirinä, ei haitannut vaan melkein rentouduin niin, että nukahdin siihen. Akupunktiohoitajalla oli todella ihana ääni ja sitä oli rauhottava kuunnella. Ensimmäinen satsi neuloja annettiin vaikuttaa noin 20 minuuttia. Neulojen pois ottaminen ei tuntunut paljon miltään. Riippui pisteestä. Jostain ne lähti täysin tunnotta ja jostain pisteestä tunsi ihan pienen pienen tuntemuksen, jota en osaa edes verrata mihinkään. Ihan peace of cake!

 Minun pyydettiin kääntyä kyljelleen ja sen jälkeen laitettiin toinen satsi neuloja, silloin niitä tuli lähinnä alaselkään ja niskaan. Voisi kuvitella että neulat niskaan/päähän tuntuu kamalalta, ajatuksena kuitenkin itse miellän ne herkäksi paikaksi ja tällein, mutta voin vakuuttaa käsi sydämmellä, niskaan laitettavia neuloja EN TUNTENUT OLLENKAAN! Alaselkään laitettavat neulat tuntui mutta max hyttysen pistolta vai minkä vertauksen keksisin.. Taas sain maata 20 minuuttia kun neulojen annettiin "vaikuttaa". Rauhotuin taas siihen pedille ja kuuntelin miesten jutustelua ja rentouduin.

Lopulta nekin neulat otettiin pois, varmistin vielä otettiinhan kaikki varmasti :--D Ja nousin pediltä ylös. Jutusteltiin ja akupunktiohoitaja kehotti tulemaan uusimaan hoidon esim jo ensi viikolla ja siitä synnytykseen, myöhemmin synnytys voitaisiin kuulemma jopa käynnistää akupunktiolla. Hurjaa ja upeaa. Mä olin yhtä hymyä, en keksinyt mitään kysyttävää tai muutakaan, olin kun maratoonin juossut ekaa kertaa elämässäni, sellanen itseni ylittänyt olo, olin niin hurjan ylpeä siitä että pystyin! Olen todella neulakammoinen ja akupunktiohoitaja sanoi ettei meinaa sitä minusta uskoa. Ne jotka mut tuntee sen tietävät, mutta nyt olin kohdannut pelkoani taas ja näyttänyt sille närhen munat! Niin hieno fiilis! Hoito maksoi 71 euroa. Ehdottomasti voin mennä uudestaan, mutten tiedä kuinka ensi viikolla käytännön syistä pääsisin, kun miehen loma loppuu perjantaina ja Huimalla ei ole hoitopaikkaa. Kaikille lämpimästi suosittelen kyllä, koko loppupäivän olo oli hyvä ja rentoutunut :-) Kirjoitan teille lisää mikäli menen vielä uudestaan raskauden aikana akupunktioon!