maanantai 8. joulukuuta 2014

Ekaa kertaa testissä Cybex Pallas

Kokeilimme kylläkin vain kotona yläkerrassa vielä.

Mutta kyllä me varmaan vuoden vaihteessa kun ikää 7kk otetaan turvaistuin kunnolla käyttöön. Tai en tiedä. Voi olla että vasta keväämmällä kun lähestymme 9kk ikää. Sen nyt näkee sitten miten tehdään. Mutta ei nyt ainakaan vielä joulukuun puolella. Sitä ennen totutellaan täälä kotosalla.


Huima viihtyi tuolissaan hyvin ja annoin hänelle pari lelua ihmeteltäväksi ja olis ollut pidempäänkin, mutta otin muutaman minuutin jälkeen pois istuimesta.

 Istuinta ei ole millään lailla "asennettu " vaan otettiin istuin pahvilaatikosta ulos ja "tyrkättiin" poika siihen istumaan. Kaikenkaikkiaan istuimessa on todella paljon säätövaraa. Tuota etuturvatyynyä käytetään siihen asti kun Huima on 18kg. Joitakin lapsia turvatyyny ahdistaa mutta Huimaa ei näyttänyt haittaavan, hän piti sitä "pöytänä" ja taputteli sitä.

Kaukalo alkaa jäädä tosiaan pieneksi, pojan jalat tulevat "metrin" ulos kaukalosta. No mutta kuitenkin aika paljon :) 13kg rajakin lähestyy. Huimaus on tällä hetkellä n. 10 kiloa. (Huomenna neuvola)


Odotan kyllä innolla että päästään turvakaukalosta eroon, koska se on ärsyttävä kantaa mukana. Olemme ruvenneet jättämään aina kaukalon autoon ja kauppaankin otetaan pelkkä poika mukaan ja laitetaan se kärrykaukaloon kauppareissun ajaksi ja poika pääsee sylikyydillä takaisin autoon, ellei tulla kärryjen kanssa autolle mutta kuitenkin... :)

Mutta että tuollainen istuin. Käyttökokemuksia kirjoittelen myöhemmin lisää kun saamme asennettua istuimen autoon ja kunnolla käyttöön. Vaikuttaa kuitenkin isolta,tukevlta ja turvalliselta ja paljon plussaa jo alkuun lukuisista säätömahdollisuuksista ja pitkäikäisyydestä. ( Istuin 9kg-36kg)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti