keskiviikko 10. joulukuuta 2014

6 kk neuvolassa

Moi kaikille!

Olimme tänään Huimapojan kanssa neuvolassa, hän on tänään 6,5 kk mutta olimme vasta 6kk neuvolassa silti. Paljon asiaa, yli tunti meillä sielä meni pojan kanssa. Oli aivan ihana neuvolakäynti. Ensin meidät otti vastaan nuori, aivan ihana harjoittelijanainen. Hän teki normaalit punnitukset sun muut, höpötti mun kanssa alkuun. Meillä oli puhetta monesta asiasta.

Kerroin että olen nyt lopettanut kokonaan imetyksen, oikeastaan lopetettiin kokonaan kun oli 5kk mutta tämä harjoittelija kysy että imetänkö ja mä sanoin etten enää imetä. Puhuttiin muusta pikkumiehen ruokailusta ja kerroin että meillä syödään monipuolisesti kaikkee lihaa ja kalaa ja erilaisia kasviksia ja marjoja sekä hedelmiä soseena. Kerroin että olemme syöneet nyt NAN1 merkkistä korvikemaitoa ja koitimme siirtyä 6kk tullessa mittariin siihen NAN2 vieroitusvalmisteeseen mutta se ei alkuunkaan sopinut pojalle jostain syystä. Harjoittelija sanoi et on ok jatkaa NAN1 syöttämistä jos se kerran sopii. Sit kerroin että perunasta tulee jonkin verran oireita, posket lehahtavat aivan punaisiksi. Kerroin että muuta oireita ei tule niin pieninä määrinä annan silti vähän perunaa muutaman kerran viikossa, siinä toivossa et keho siedättyisi siihen. Ennen oli suosituksena lopettaa heti kaikki jos tulee vähänkään oireita. Nykysuositus kuitenkin kehottaa jatkamaan ruoka-aineen syöttämistä jos oireet ovat lieviä. Me syödään kaikenlaista paljon mutta jos jossain soseessa perunaa tulee kerran - tai kolme kertaa viikkoa kohden niin mielestäni ok kun ei muita oireita tule kun tuo että posket alkaa punoittaa, ei muuta ihottumaa tai vatsaoiretta tai muuta.

Mitat näytti tältä:

Paino: 8880 g
Pituus 71,6 cm
Pipo: 43,9 cm

Otin sitten puheeksi myös sellaisen "huoleni" että kun Huimaus on pikkuvauvasta asti varvistanut seistessään. Tähän mennessä sen olisi ollut hyvä "hävitä" mutta aina vaan poika punkeaa itsensä pystyyn ja seisoo varvistellen. Mukava et harjoittelijaterkka otti asian "vakavasti" ja sanoi et mahdollisuus on fysioterapiaan. Hän sanoi et varsinaisen neuvolantätin tullessa paikalle puhutaan lisää asiasta. Kerroin myös öistä kun olemme aloittaneet sellaisen yöt maidottomiksi projektin ja hyvinhän siinä on viikon aikana käynyt. Viime yönä poika heräsi ekan ja ainoon kerran ennen 5:ttä aamulla ja nukahti silittelyyn muutamassa minuutissa. Tosiaan kun ruokailut menee päivällä jo niin hyvin ja pojalla on selkeä rytmi ja ruokailukertoja on se 5 päivää kohden ja ruokamäärät on mahtavia, ettei poika enää tarvitse maitoa. Minua kehoitettiin vähentämään yömaitoa jo senkin takia että Huima on jatkuvassa korvatulehduskierteessä (taas kipeenä ja huomenna uus lääkäri) ja ilta/yömaito lisää tuota korvatulehdusriskiä. Yhtenä iltana sitten vain päätin jotta nyt se loppuu. Ekana iltana valvottiin 3 tuntia, nukahdettiin aina syliin jumppapallon pomppuihin mutta kun yritti siirtää omaan sänkyyn niin havahtu kitisemään kun on tottunut saamaan maitonsa. Sitten piti jo vaihtaa vaippa josta piristyttiin niin kovasti, että valvottiin tuosta kolmesta tunnista 1,5 tuntia sängyssi viuhtoen ja onnesta hihkuen. Sitten kun väsy alkoi painamaan niin vähän kiukuteltiin mutta sit ekalla yrittämällä nukahti sänkyynsä. Olemme ottaneet myös silittelyn ja muut sellaiset hyvin lempeät konstit käyttöön ja no, tulksia syntyi samantien. Seuraavana yönä herättiin 2 kertaa ja vaadittiin maitoa mutta edes herätessään ei itkenyt eikä koko yönä. Sellaista valitusyninää jotta missä miun maitopullo.... Mutta kolmantena yönä herättiin enää kerran ja siitä joka yö kerran, joka yönä takaisin nukuttamisen aika on lyhentynyt. Viime yönä meni varmaan 3-5minuuttia ja oltiin takas unessa. Tästä on nyt jo ollut hyötyä kaikkeen mahdolliseen ja toivon vielä et tuo helpotusta korvatulehduskierteeseen vielä. Toivossa on hyvä elää :-) Mutta lapsi ( joka ei muuten tuttiakaan huoli vaikka maailmanloppu iskisi päälle) sai välillä öistä yhtä hullunmyllyä: heräsi tunnin välein ja syömään viitisen 5 kertaa yössä, joi kerralla 150ml-200ml maitoa. Ei nälkäänsä vaan siitä äkkiä tuli tapa joka vain paheni ja ties mitä. Joka kerta sai "maitoraivareita" ja ei auttanut syli eikä mikään muukaan kun poika bumerangina huusi sylissä vaan kun sai sänkyynsä maitopullon niin rauhottu samantien. Päätin että siitä pitää tulla nyt loppu ei kenenkään jaksaminen riitä. Nyt ollaan viikko menty näin ja koko perhe olemme hyväntuulisempia ja nukumme "huikeen hyvin" kaikki :)

Sori tuo väliselitys mut kutakuinki kerroin samat asiat tuolle harjoittelijalle neuvolassa :D :D No sitten kun kaikki muut oltiin hoidettu niin varsinainen neuvolantätimme tuli huoneeseen ja puhuimme tuosta meidän pojan jäntevyydestä ja varvisteluasiasta ja neukku tuli siihen tulokseen jotta Huimalle on hyvä laittaa lähete fysioterapeutille. Se on kuulemma 3 kertaa eikä maksa mitään meille. Sielä kuulee sitten lisää onko jotakin ongelmaa tässä vai ei. Jos on niin fysioterapeutilta saa apua ja jatkosuunnitelman. Neuvolantäti lohdutti ettei usko mitään pahempaa olevan ainakaan mahdollisen ylijäntevyyden kanssa koska poijan motoriikka on niin hyvin kehittynyt. Tosiaan ylijäntevyyttä seurattu neuvolan tädin ekakäynnistä kotona jolloin poika oli vasta 1 viikon ikäinen, vai 2 viikon ikäinen, hän on ollut aina tosi jäntevä pikkutyyppi. Aina on kuitenkin katsottu, jotta joo no kyl se hyvin nyt rentoutuu ja näin , mutta nyt neuvolatäti rupesi miettimään kun poika punkee itteänsä hankalaan asentoon koko ajan pystyyn tai silleen omituiselle kaarelle ja on sylissäkin vähän jäykkä, ei saatu Huimaa istumaan lääkärissä eikä se kestänyt olla selälläänkään yhtään. Se on kyllä ollut korvistaankin vähän kipeä ja neuvolan aikaan oli sen päiväunet ja se oli kyllä väsynytkin. Yhtään se ei huutanut mutta yritti venkoilemalla osoittaa mieltään kun piti neuvolassa olla tätien ihmeteltävänä :D Herralla olisi ollut parempaakin tekemistä kuten nukkuminen :) Jäntevyydestä en ole huolissani mut varvistelujuttu minkä itse otin puheeksi on kyllä ihan kiva että fysioterapeutti "katsoo tilanteen".

Lopuksi vielä neuvolakorttiin kirjattiin kaikki mitat ja harjoittelija kirjasi mm hyvin kasvaa ja kehittyy, perunasta punaiset posket ja sen semmosta. Saatiin vielä minä ja poika influenssa rokotukset joista selvittiin hyvin eikä mitään oireita ole tullut kummallekkaan. Hyvä näin.

Olen hyvin pahoillani pitkästä tekstistä, innostuin kirjottelemaan :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti