Aika Huimaa!

Mä olin jo nukkumassa, kun mut sitten yllätti pissahätä. Aloin sit sängyssä kieriskeleen enkä heti jaksanut nousta vessaan, mutta ei nukuttanutkaan. Nousin sitten vessaan, ja tuntui että kaikki unetukset kaikkosivat jo hornan tuuttiin...

Aloin sitten miettimään, kun viikonloppuna olin koirankouluttajan kanssa yhdessä koulutuksessa Eurassa, ja hän matkalla sitten kysyi millä kuulla olen tässä odotuksessa. En ole koskaan miettinyt noin, olen vain laskeskellut viikkoja. No sitten hetken mietittyäni vastasin että 7:nnellä kuulla olen. No hän sitten sanoi et ennemmin jollain kuudennella kuulla olisin. Ja mä en sit lähtenyt väittämään. Mutta hups keikkaa, äsken tarkistin asian ja todella olen jo 7 kuulla raskaana ja kahden päivän päästä keskiviikon tullessa, mulla alkaa jo 8. raskauskuukausi. HUIMAA!!!!

Jos miettii niin, että olen aina ajatellut että ihmiset odottaa vauvaa 9 kukautta. Ja mulla alkaisi nyt jo sitten se kahdeksas. HUIMAA!!!!!!! Luin tältä ja tältä sivustolta noista raskauskuukausista ja kai mä oon nyt siis alottelemassa kahdeksatta raskauskuukautta?????? Huimaa on myöskin se, että tajusin että minulla on alkanut raskauden viimeinen kolmannes juurikin. 28 viikolta se kuulemma alkaa?

APUVAAA. Tässähän tulee oikeasti kohta paniikki! Tänään siis 28+5 , keskiviikkona 29+0 ja 30.raskausviikko alkaa! Ihan omituista ajatella että ollaan päästy niin pitkälle! Sitten jos ajattelee niin, että toukokuussa se vaavi synty,, siihen on vielä mukamas ikuisuus. Mutta mennäänhän me jo maaliskuuta, että ei tässä nyt enää niin hirveästi ole aikaa H-hetkeen...

Olen yrittänyt olla ajattelematta synnytystä ja kaikkea ylimääräistä. Silti välillä huomaan miettiväni sitä, mihin laitan vaavin hoitoon kun äitiysloma loppuu ja mitä harrastuksia se sit alkaa hommaileen isompana ja voi jeesus, ihan kaikkee epäolennaistakin.. :-D

Mä olen niin innoissani. Meille syntyy tänä keväänä ihan ihana pieni poika! Mä en malta odottaa että saisin poitsun tänne. Mulla on ollut viimeaikoina sellainenkin levoton olo, tiedättekö kun ollaan oltu pieniä ja takapenkiltä 5min välein huudeltu äidille tai isälle "koska ollaan perillä?" "joko nyt ollaan perillä jo pian?" -juttuja. Mun luonteenvahvuuksiin ei ole koskaan kuulunut kärsivällisyys. Odottaminen on kamalaa. Ja masu alkaa haitata elämää jo.

Reilu viikko niin 12.3. meillä on edessä ultrapäivä. Jännittää kamalasti. Olen pyytänyt monta kertaa että mies ottaisi päivän vapaaksi. Samana pvnä mulla pärähtää mittariin RV 30 !!! Ja ehdotin jos juhlistaisimme ultran jälkeen menemällä vaikka kaupungissa syömään jonnekkin ravintolaan taikka jotain mukavaa ihan kahdestaan. Toivottavasti mies mut yllättäisi ja kertoisi olevansa vapaapäivällä, ettei tarvisi yksin lähteä sairaalalle ajelemaan.

Kauhean pitkä teksti. Pahoittelut! Joku íltahömppä :-) - Wil lie <3