Vaikka kuinka yritin olla stressaamatta asiaa ennen kuin olen käynyt synnytystapa-arviossa aloin tänään aivan kunnolla stressaamaan. Ahdistuin tosi paljon taas synnytysajatuksista ja varmaan koko päivä on mennyt lukiessa kaikenmaailman hyviä ja hyvin huonoja tarinoita mm. perätilasynnytyksestä, sektiosta, kääntöyrityksistä, olen ahdistunut myös miehen kesälomasta ja sen loppumisesta, Huiman hoitoon saamisesta ja kaikesta maan ja taivaan välillä pitänyt kyllä stressata ja hermoromahdukseen melkein täällä joutunut...
Synnytyspelkokäynti ja synnytysarviolääkäri "vasta" 36+5 ja päätinkin soittaa heti maanantaina synnytyspelkopolille, koska he lupasivat et saa soittaa aiemmin jos alkaa liiaksi ahdistamaan. Pakko purkaa jollekkin ammattilaiselle tästä mieluiten heti nyt...
Vauva on siis perätilassa tällä hetkellä, vähän väliä kääntyilee kylläkin, välillä poikittain, muljuu pitkin masua menemään. Mutta ei vaan tajua kääntyä pää alaspäin.
Mua alkoi pelottaa kääntämisen yrittäminen, koska jo siihen liittyy paljon riskejä. Mulla näitä riskitekijöitä on, etuistukka, aiemmin tehty sektio, negatiivinen veriryhmä, ja mitä muita. Istukka voi irrota, napanuora voi kuristaa vauvan, ties ja vaikka mitä voi käydä.
Sektio pelottaa ihan hirveesti. Siis niin paljon et ahdistaa. Kaikki alkoi aamulla kun mietin ettei kääntämistä ylipäätään välttämättä suostuta tekemään mulle ja se on automaationa suunniteltuun sectioon. Aloin sitten tehdä surutyötä alatiesynnytyksen hylkäämiselle kunnes mulla välähti. Jos synnytys käynnistettäisiin aikaisin vauvan ollessa vielä pieni, voisin yrittää alakautta. Tietenkin ensin lääkärin kanssa mietittäis tarkkaan ja mun synnytysväylät, lantion rakenne magneettikuvattaisiin, että sen perätilasynnytyksen mahdollisuus olisi ylipäätään.
Luin niin paljon hyviä kokemuksia että päätin alkaa vaatia perätilasynnytystä. Sitten kaikki kariutui käynnistämiseen. Joillakin mennyt 5 päivää, eikä entisen sektion takia välttämättä kohtukaan kestä keinotekoisia supistuksia. Voi elämä mä oon nyyhkinyt ja tehnyt mieli hakata päätä seinän :(
Helpompi olisi vain valita suunniteltu sektio, sitten kuitenkin tuntuu että luovutan. Mitäs jos vauva kääntyykin itse oikein päin vielä olemaan? Jos kaikki meneekin kuin elokuvissa. Kohtutulehdus pelottaa. Se pilasi Huiman synnytyksen totaalisesti. Jos raskaus päästetään pitkälle voi se iskeä ja sitten taas voi mennä kaikki myttyyn kun käynnistellään. Toisaalta joka tapauksessa käynnistäminen joudutaan tehdä hyvin epäkypsästä tilanteesta ja voi viedä viikonkin kun vauva on pihalla, monella lopulta kiireellisen tai hätäsektion takia. Kyllähän mua sitten ahdistaa.... Voi hitto mikä stressi :(
Nyt täytyisi laittaa jollakin konstilla jäitä hattuun ja odottaa kiltisti ja rauhassa sinne 2.8. asti että pääsee lääkärin pakeille. Ajattelin jokatapauksessa soitella sinne aiemmin jos se vaikka auttaisi chillaamaan...
Mietteitä perätilasynnytyksestä:
Alatiesynnytys aina luonnollisempi vaihtoehto, se mihin meidät naiset on luotu ja pitäisi luottaa kroppaansa että selvitään kyllä siitä.
Kun vauva tulee synnytyskanavan läpi saa tärkeitä bakteereita matkallaan sellasia mitkä jää saamatta jos leikataan. Samoin keuhkot puristuu synnytyskanavassa tyhjäksi mutta sektiolla sen tekee sit hoitohenkilökunta.
Alatiesynnytyksessä(siis perätila) on lääkäreitä ja muita paikalla, kaikki tutkitaan etukäteen tarkasti ja synnytyksen aikana tarkkaillaan huolellisesti äidin ja vauvan vointia.
Alatiesynnytyksestä oletusarvoisesti toipuminen helpompaa.
Suomessa sektioiden suositusmäärä on kolme kappaletta. Sitten mulle olisi jo kaksi tehty. joten isosta perheestä turha haaveilla. Eihän sitä tiedä jääkö kaksi meidän luvuksi, olen vasta 22 vuotta, joten tuntuu pahalta, vähänniinkun ajatus sterilisaatiosta, se ajatus ettei voi koskaan enää saada lapsia, on aika karmiva, vaikkei juuri nyt niitä välttämättä tahtoisi. Elämä on pitkä. Myös se , että kahden sektion jälkeen alatiesynnytys on miltei koskaa enää vaihtoehto, joten jäisin kokonaan paitsi siitä kokemuksesta. Tuntuu tosi tosi pahalta.
Sektion jälkeen en selviä Huiman ja vauvan kanssa yksin kotona. Alatiesynnytyksen jälkeen varmasti pärjäisin ja mies saisi tehdä työnsä.
Mulla on jäänyt isot traumat ensimmäisestä sektiosta ja ajatus uudesta leikkauksesta pelottaa aivan ahdistukseen asti. Vaikka mies saisi olla mukana. On se jotenkin karmiva ajatella, itselle luonnotonta ja karmivaa.
Sitten vielä se kohtutulehduksen saamisen riski. Mulla on jostain syystä todella tulehdusaltis kohtu. Ja ajatus siitä et raskaus etenee yli lasketun pelottaa että kohtuni tulehtuu taas. Argh tää koko soppa on niiin.... sanonko mistä. Kun vain voisi nukahtaa ja vauva olisi ilmestynyt haikaran tuomana aamulla viereen... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti