Tänään laskettuun aikaan jäljellä tasan 90 päivää. Tuntuu niin pitkältä, mutta toisaalta myös vähältä, kun vertaa jo kuljettuun aikaan :)
Päätin tänään sairasloman kunniaksi ottaa ihan rennosti. Pari viimeistä päivää on olleet taas yhtä hullun myllyä. Oon rampannut koulussa ja perhevalmennuksessa ja neuvolassa ja masukahvilassa ja eilen heräsin aamulla klo 5 lähteäkseni koiraa viemään Kokkolaan osteopaatille. Kaikkee sitä ihminen tekeekin koiriensa eteen :.D Kun sieltä pääsin, kello oli 17.15 ja iltasella piti viel tosiaan mennä perhevalmennukseen ja huuhhhuuu.... Sitten piti taas kiukuta miehelle väsyneenä ja ja..
Illalla romahdin väsyneenä sänkyyn ja teki vain mieli itkeä. Päivä oli ollut niin pitkä ja henkisesti mutta myös fyysisesti raskas. Päätin etten laita kelloa soimaan. Jään kotiin, kun kerran sairaslomalla olen, niin "hyvällä" omalla tunnolla voi pysyä kotona päivän.
Aamulla herätessäni tajusin hyvin pian , että kaapit ammottavat tyhjyyttään. Mitään aamupalaa ei oikein ollut, ja päätin lähteä kauppaan. Pyysin tutuilta rentoutumisvinkkejä, kun olin ihan hyperaktiivisessa tilassa, niinkun oon ollut jo viimeisen varmaan jotakin pari viikkoa. Kireenä kun viulun kieli ja sellanen "täpinä" sisuskaluissa eikä millään kykene rauhoittumaan.
Kaupasta tullessa painelin kirjastoon etsimään rentoutuscd:tä ja löysinkin yhden "raskaus meditaatioita" cd:n jonka lainasin. En ole vieläkään kerinnyt kuunnella sitä. Lainasin myös kirjan ja ajattelin että lueskelen ja "olen vaan" koko päivän.
Kun pääsin kotiin laitoin koirat pihalle että ne eivät häiritse ja laitoin rauhotusmusiikit soimaan ja leiriydyin sohvalle. Valot kiinni ja fleece viltti päälle. En päässyt 8minuutin rentoutus äänitteessä kun 1 minuutin kohdalle, kun puhelin soi. Oli pakko nousta vastaamaan. Puhelussa meni aikaa ja kun viimein pääsin eroon puhelimesta ja menin takaisin sohvalle, äänite olikin jo loppunut. Taas piti nousta. Sitten kun laitoin äänitteen uudestaan, puhelin piippasi 2 krt. Sain viestejä. Sen jälkeen laitoin puhelimen äänettömälle ja mietin ettei voi olla todellista.
No sit aloin vaan stressaamaan Huimauksen hiljaisuutta ja söin karkkia että Huimaus alkaisi liikuskelemaan. No siihen meni se stressi. Sitten koiratkin haukkuivat jo pihalta siihen malliin että tahtovat sisälle. No sitten kun viimein vaihdoin levyä ja asetuin sohvan nurkkaan, 2 ystävääni paukkasivat meille ja piti sitten kahvitella ja höpötellä. Kun he lähtivät 16 bussille, niin mies tuli töistä. Ja nyt olen tässä.
Missään vaiheessa en ole kerinnyt/kyennyt rentoutumaan mitenkään. Huokaus. Tä on niiiiin mua. Ei tästä tule mitään. Synnytyksestäkään ei tule mitänä tällä menolla. Rentoutumisen onnistuminen ja taito olisi niiin tärkeä. Mä en näköjään kykene. Huokaus. Ei paljon äidin stressihormoni tee vauvallekkaan hyvää. Mutta yhtään ei auta se, että Huima on niin rauhallinen että tulen melki hulluksi kun mietin mitä sille kuuluu. Toisilla äideillä vauvat on niin vilkkaita masussa, siinä on se hyöty että aina tietää että kaikki on hyvin, kun vauva liikkuu paljon.
Eipä tässä muuta.. Rentouttavaa odotusta kaikille, rentoutukaa munkin puolesta! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti