torstai 10. huhtikuuta 2014

Rouva

Hihhii. Musta tuli tänään rouva. Jännittävä päivä lähti käyntiin aamulla kuuden seistemän maissa. Suihkun ja aamukahvien jälkeen mulla oli kampaaja. Sielä sitten vierähtikin tovi jos toinenkin. Lopulta niin ettei parturi kerinnyt viimeistelemään mun otsatukkaa saati puhettakaan mistään meikkauksesta. Hän laittoin pikaset korkkiruuvikiharat mun hiuksiin ja sit piti lähtee. Ajettiin miehen kanssa äkkiä kotiin, mies laittoi paidan päälle ja solmi kravatin, mä heitin korkkarit ja mekon päälle ja sit taas menoks. Lopulta kerittiin onneksi hyvin. Toimitus maistraatissa oli hyvin nopea, mutta asia on niin merkityksellinen itselle ja siellä oli meidän vihkimistä todistamassa meidän hyvät ystävämme ja lapsen tuleva kummi yms.että jäi kyllä hyvä mieli. Koko päivä ollut ihan mahtava muutenkin. Sieltä päästyämme mentiin pihviravintola Matadoriin syömään ja oli ihan hyvä paikka. Söin herkullisen lohiaterian ja jälkiruoaksi lämmintä suklaakakkua ja mansikkasorbettia. NAM!!! :-D Täydellinen päivä. Vietettiin sitten muutenkin päivä siellä ystäviemme kanssa ja ajeltiin viiden - kuuden maissa kotsaan. Sen verran väsyttävä päivä jännityksineen kaikkineen myös, että nyt olen jo täälä sängyssä peittojen alla, ja seuraavana ohjelmistossa unten maat. Hyvää yötä :-)


2 kommenttia: