perjantai 1. tammikuuta 2016

Seitsemännen raskausviikon alku?

Omien laskujeni mukaan nyt olisi jotakuinkin 6+0 mutta siitähän saan selvää tarkemmin vasta kun varhaisultrassa on käyty. Olen laskeskellut aika tarkasti kierukan poiston jälkeisen tyhjennysvuodon jälkeisiä päiviä, muutamat sopivat kerrat kun vauva on voitu laitta alulle ja plussausajankohtaa ja kaikkien johtolankojen summaa muutenkin, käyttänyt erilaisia ovulaatio ja raskauslaskureita, ja nyt olen aika varma että 6+0 raskausviikot ovat ainakin hyvin hyvin lähellä totuutta :) Raskausoireita on myös paljon. 
  • Palelua
  • Nenän tukkoisuutta
  • Flunssaoloa muutenkin 
  • Ruumiinlämpö normaalia korkeammalla nyt 37-37,2 astetta ollut jo parin kolmen viikon ajan
  • Etovaa oloa 
  • Sitten kuitenkin välistä aivan järkyttävä loputon nälkä ja on kuin pohjaton kaivo 
  • Mahakipuja kaikenlaisia repäisy ja jomotuskipuja varsinkin pari viikkoa sitten mahassa oli todella paljon erilaisia pikkunipistelyitä ja vaikka mitä tuntemuksia
  • Verenpaine alkoi heitellä alkuviikolla tosissaan ja kesken töidenkin pyörryin kolmesti.
  • Kova päänsärky
  • Maha sekaisin
  • Tosi kova väsymys ja uupumus kaikkiaan
  • Tissit on välillä tuntuneet hetkellisesti aroilta ja ns nipistelyä nänneissä
  • Turvotus 
YNNÄMUUTA. Voin kertoa että olen tosi onnellinen ja tyytyväinen siihen ettei tarvi olla koko aikaa syömättä ja puhua norjaa pöntölle 24/7 niinkuin joidenkin tarvii, oksentaa koko ajan.. Mutta en minäkään kuitenkaan ihan oireettomana oo päässyt. Välillä oireita on ollut tosi rajujakin ja olen mennyt ensiapuun paniikissa keskenmenosta mutta sieltä on lähetetty lääkäri hymyilevänä kotiin ja sanottu vain että kunnon alkuraskauden oireita onneks olkoon, sulla ei oo mitään hätää ei huolen päivää!  On tää ihmeellistä. Ihanaa mutta ihmeellistä. Ja välillä tosi raskasta. Eilenkin nukahdin jo yhdeltätoista ja jäi kaikki hauskat pelit ja upeat raketit näkemättä. Paleltaa, väsyttää ja räkää vain tulee, tulee ja tulee eikä tää flunssaolo tunnu päättyvän.

Kyllähän täälä "kotona" jaksaa, mutta kun pitäisi päästä työhönkin ja jaksaa siellä todella fyysistä riehumista lapion, painavien kuormien, kottikärryjen, talikoiden kanssa rehuja heitellä ja lehmien,vasikoiden ja itsepäisten ja "hullujen mullien" kanssa välillä "painia" niin ei ihme että pyörtyilee. Kunhan nyt saisin vain harjoitteluni tehtyä jotta saisin valmiit paperit käteen. Vielä menee ainakin tämä kuukausi mutta toivon mukaan ei yhtään enempää....

No kirjoittelen taas. -Wilma
http://thumbs.dreamstime.com/x/loading-baby-abstract-illustration-41148073.jpg
Googlen kuvahausta bongattu kuva

6 kommenttia:

  1. Onnea raskauteen <3 täällä myös odotellaan vauvaa. La on jossain siinä heinäkuun lopulla, elokuun alussa. Ultralla on nyt tarkoitus vielä tarkistaa :-) täällä on päästy kans helpolla. Viikon verran oli pahoinvointia ja väsymystä. Nyt oikeastaan hyvinkin normaali olo :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa että teiläkin odotetaan! <3 vaikka mun blogi oli pitkään pimennossa niin välillä tuli melkein ikävä ja piti käydä lukemassa teidän blogeja, itellä kauhee kiire oon tehnyt vuoden päivät pian hommia että valmistun koulusta ja tää aika on mennyt kun siivillä! pian oon valmis ja sit oon niiiin raskaana ja kirjotan enkä kiirehdi minnekkään pitkään aikaan :D kiva kuulla teistä :)

      Poista
    2. Mulla kans blogi ollut melko pitkällä tauolla, ollut arjessa hulinaa ja oon halunnut olla muutenkin aika vähän nyt koneella. Oon vain keskittynyt perheeseen :-) Enköhän minäkin vielä jossain vaiheessa taas kirjoittele :-)

      Poista
  2. Oi ihanaa kuulla, että teillekkin on tulossa toinen lapsi!! Onnea!<3 Täällä alkaa juuri rv 18 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi mä oonkin lukenut sun blogia ihan onnessani vähän väliä ja ihana ku oot kirjottanu koko ajan aktiivisesti, hienot viikot jo menossa, tsemppii paljon, pian pääsee rakenneultraankin! vähän hienoa! :) mä oon niin onnellinen kun palasin taas tänne kun on tuttuja vielä jotka kirjoittelee ja ihanaa ku laitoitte kommenttia! puhun tälleen monikossa sulle ja iinalle sekasin molemmissa kommenteissani ei oo tarkoitus teititellä :D Kaikkee ihanaa odotukseen Meri <3

      Poista
    2. Kiitos samoin!!<3 Mahtavaa että palasit blogin ääreen!!:)

      Poista